10 Cringeä, mutta parasta iskurepliikkiä!

10 Cringeä, mutta parasta iskurepliikkiä!

Mitä tulee flirttailemiseen…

iskurepliikit ovat samalla maailman noloimpia, mutta neroimpia juttuja. Sukkelat replat eivät yleensä toimi, mutta jos saat harhaisen ihastuneen mindsettisi oikeaksi, ja samalla myös tilanne ja paikka on oikea (ja to be honest, olet luontainen naistenmies tai vaarallisen viehättävä rantaleijona), voi oivaltava punchlainisi todella olla oikea go to-lainisi. Muista pitää kuitenkin turvaväli ettei Me Too tai sähkötainnutin iske.

Loppujen lopuksihan kumppanin löytäminen ja saaminen on taito, jonka hiominen voi viedä aina viikoista vuosiin!

Vaikka iskurepliikit ovat ihan helevetin noloja, miksi niitä on hyvä käyttää?

Tietenkin paskimmista paskoin replakin voi toimia icebreakerina jännittyneellä ensikohtaamisella tai keventää tunnelmaa, jos keskustelut ihastuksesi kanssa ovat lähteneet laukkaamaan holokaustisen syviin uriin.

Uskotko sinä, että osaat rokata iskurepliikit? Tsekkaa alta listamme huikeimmista ja samalla cringeimmistä iskureploista!

1. Uskotsä rakkauteen ensisilmäyksellä vai kävelenkö uudestaan sun ohi?

2. Hei sori, mut sä oot mulle juoman auki. (kuinka niin?) Mä pudotin omani, kun näin sut.

3. Hei, sun käsi näyttää painavalta. Anna mä pitelen sitä!

4. Onko sulla nimi vai saanko sanoa, et oot “mun”?

5. Mä en o valokuvaaja, mut voin kuvailla meitä yhdessä.

6. Hei kokeile mun paitaa, se on hyvää poikaystävämatskua!

7. Voinko ottaa kuvan susta niin Joulupukki näkee, mitä haluan joululahjaksi?

8. Mä aion tehdä valituksen Spotifyhin, kun et ole tän viikon kuumin sinkku!

9. Kun laitan sulle hyvän yön viestin myöhemmin, mihin numeroon laitan sen?

10. Tunnenko mä sut? Sä näytät ihan mun seuraavalta tyttöystävältä?

Coming Soon
Mikä edellä mainituista on paras iskurepla?
Mikä edellä mainituista on paras iskurepla?
Mikä edellä mainituista on paras iskurepla?

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös: FLIRTTAILU ON IHAN OK — MISSÄ MENEE SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN RAJA?

Teemaan sopivaa musiikkia:

Miska Liantaro

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *